Koru ja kuvat löytyivät osoitteesta www.amnestystore.fi
Kirjojen puutteessa päätin lukea hieman silmäillen meille tulleen Pekka Haaviston kirjan. Ajattelin, että tämä olisi kirja joka keskittyisi perinteisiin teemoihin, koska kirjoittajana on pitkänlinjan poliitikko. Mitä vielä!
Hyviä kertomuksia erilaisista tilanteista ja tapahtumista pitkältä aikaväliltä. Paljon kauniita ajatuksia, hienoksi pureskeltuja ajatuksia. Hyvin kirjoitettu. Laaja-alainenkin. Lisäsi kiinnostusta monelta uudelta asialta. Ja itkin kolme kertaa lukiessani? Siis mitä! En olisi uskonut. Tämä siis oli mieluusti luettava kirja.
Vieläkin aivan silmät pyörällä katson etukantta ja ihmettelen, että oikeastiko minä itkin kun luin tätä. Kyllä.
“Mitä te oikein teette siellä Suomessa näille meidän somaleillemme? Kun ne tulevat tänne, ne ovat kaikki niin aktiivisia”, kysyttiin kirjassa. Pekka jäi miettimään vastausta. Niin jäin minäkin, pitkään.
Mutta miksi kirjan nimi on Hatunnosto?
Pekka Haavisto, Hatunnosto, Kirjapaja, 2010
Herkullinen ja helppo ohje sinisimpukoille.
Tarvitset: sinisimpukoita (noin 2 kg), oliiviöljyä, salottisipulia, valkosipulia, valkoviiniä, voita ja lehtipersiljaa.
Puhdista ja pese simpukat. Jos simpukka on auki, eikä mene kiinni, vaikka kopautat pöytään, niin heitä se yksilö roskiin.
Silppua yksi salottisipuli ja yksi kynsi valkosipulia.
Kuumenna öljy isossa kattilassa ja kuullota siinä sipuleita. Kuullottamisen jälkeen lisää valkoviiniä noin 5 dl, kiehauta viini.
Lisää simpukat kattilaan ja kansi päälle. Keitä noin 5 minuuttia ja käännä simpukat kerran kiehumisen aikana. Kaikkien simpukoiden ei siis tarvitse kiehua liemessä, vaan päällimäiset kypsyvät höyryssä.
Ota simpukat kattilasta. Lisää liemeen nokare voita ja silputtu persilja. Kun voi on sulanut, lisää simpukat liemeen.
Nautitaan vaaleanleivän kanssa, jota saa kastaa myös herkulliseen liemeen. Täällä olemme usein tehneet paikalliseen tapaan seuraksi myös aiolia, joka maistuu sekin hyvin simpukoiden kanssa.
Pussi simpukoita maksaa lähikaupassa vain 1,20 €, mutta Suomessakin ovat onneksi kohtuuhintaisia.
Yksi aivan ehdoton lempikirjailija. Tämä pokkariversio tuli luettua nyt toistamiseen. Antoi taas paljon, eikä edes tuntunut siltä, että olisin lukenut uudelleen. Hyvä kirja siis?
Vivi-Ann tuntee Espanjan. Oli hauska lukea tässä kirjassa esimerkiksi Loppiaisen leivonnaisesta, jonka me myös saimme täällä kokea, mutta jonka myös kirjailija koki Meksikossa. Samoin ajatukset siitä, että vaikka kieli on sama, niin voi olla tunne, että sitä ei ymmärrä. Niin erilaista se on jo täällä Manner-Espanjassa, jos vierailee Barcelonassa tai Malagassa, saati sitten toisella puolella maapalloa, Meksiko Cityssä.
Kirja täynnä tuoksuja ja makuja. Hyvin kulkevia tarinoita. Ihania arkisia hetkiä. Kirja oli todellakin päiväkirja. Niin tarkkoja ja todellisia olivat kuvaukset, että kirjailijan on ollut aivan pakko kirjoittaa tapahtumat päivittäin tai sitten hän on valokuvannut paljon ja kirjoittanut niiden pohjalta. Nyt luin myös sanatarkasti lopussa olevat ruoka-ohjeet. Tulen kokeilemaan niistä ainakin muutamaa.
“Täällä minä nyt istun, El Café de Nadiessa. Ei-kenenkään Kahvilassa. Kirjoitan. Pöytä on pikkuruinen, liina violetti, turkoosinsinisessä saviruukussa kolme vaaleanpunaista krysanteemia, minulle on tuotu ruusukuvioisella tarjottimella hiekanvärinen espressokuppi ja vesilasi” (Vivi-Ann Sjögren, Meksikon päiväkirja, Schildts 2010, ruotsinkielinen alkuteos Mexikansk dagbok, 1998).
Keskimmäinen kysyi tänään “Miksi ei ole koiranen, miksi sanotaan koira? Onhan hevonenkin, eikä hevo”. Hyvä kysymys, jäin miettimään, suomenkieli on mahtava!
Tietokoneeni tilttasi, koska nuorin oli pudottanut sen noin kuusi kertaa kivilattialle. Saranat rikki ja näyttö viimeisinä päivinä puuroinen. Paikallinen valtuutettu korjaaja ilmoitti, että saan koneen takaisin korjattuna “mañana“. Ei oikein naurata, kun samalla ilmaisulla luvattiin aikoinaan tiskikoneenkorjaaja, siis noin kolme kuukautta sitten. Eikä ole näkynyt, ei. Olen jo ymmärtänyt, että ei se ole huomenna, vaan se on “Ei ainakaan tänään, eikä huomenna”.